maanantai 25. marraskuuta 2013

takaisin haasteen pariin

Viime joulukuussa on viimeeksi tänne kirjoiteltu ja oikeastaan edes pelattu Langbrettin tallennuksella.. Inspiraatio hiipui silloin kiireiden lomassa, mutta nyt pitkästä aikaa sain taas innostuksen tähän! Blogiin on nyt tullut uusi ulkoasu, miellyttää omaa silmää paljon enemmän kuin se karsea aikaisempi joka olikin kyllä vain väliaikaisena. Kaksi viime päivää olen myös pelaillut ja haaste etenee hitaasti, mutta varmasti.

Sweet Chariotin jälkeen melko pian syntyi ruunikko liinahäntäinen tammavarsa Starlett Berta, isänä hevoskeskuksen Earth-Shaker. Kävi hieman hassusti ja Cherrykin oli vielä varsaiässä, joten Reneyalla olikin kaksi varsaa hoidettavana. Muuten kaikki sujui ihan mallikkaasti, mutta öisin piti kaikkien kolmen nukkua laitumella, koska muuten karsinasta ulkopuolelle jäävä varsa olisi tuntenut olonsa orvoksi.

starlett berta

starlett berta ja sweet chariot

starlett berta

reneya ja sweet chariot


Silvanin nuoruusaikoina käytiin kerran kokeilemassa taitoja ammattilaisten kouluradoilla, mutta sijoitusta ei silti tippunut. Tulevaisuuden varsoille piti saada tilaa, joten Silvan myytiin hevoskeskukselle. Taitavasta tammasta saikin kyllä hyvän hinnan, reilut neljä tonnia! Sweet Chariotkin kasvoi aikuiseksi ja ratsukoulutus on aloitettu hyvin tuloksin. Cherry on kyllä tällä hetkellä ehdoton suosikki, niin on vaan nätti tamma :)

Tällä hetkellä Reneya on tiineenä Rocketille, joka ostettiin hevoskeskukselta. Oikein komea lipizzaori ei ensin oikein tullut juttuun Reneyan kanssa, mutta muutaman päivän sisään olivat ne jo kaveruksia. Astutus onnistui ja Rocket myytiin takaisin hevoskeskukselle.

rocket

rocket

sweet chariot

reneya ja starlett berta

starlett berta


Ja tänään taas takaisin pelin pariin, tulisikohan jo viides varsa! Ja pahoittelen että kahdessa kuvassa on aikas nätisti muokatut riimut, tietenkin unohdin taas pistää ne hepoille päähän pelissä..

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

varsa numero kolme: valloittava!

Otsikko kertookin ensimmäisen kommentin kun kolmas varsa syntyi. Ei ole suloisempaa ja nätimpää varsaa nähty! Sweet Chariotiksi ristitty tammaneiti sulatti heti koko talliväen sydämet, ja vei suosikkivarsan paikan.


Tallin arki kulkee samaa rataa: Silvanin kanssa harjoitellaan ratsastuksen alkeita, Reneyalla treenataan kisoihin ennen seuraavaa varsaa ja tuttavallisemmin Cherryksi kutsuttu varsa viettää pikkuhepan elämää. Silvanin tulevaisuus on vielä hieman auki, että jääkö kotiin vai myydäänkö hevoskeskukselle.. Cherry voisi kenties tulla jossain vaiheessa yleiseen myyntiin jos kelpaa :) Ajattelin, että kunhan muutaman varsan lisää vielä saisi, voisi pistää kokonaisen varsakatraan myyntiin.


Silvanin kanssa syksyn viiletessä maastoilemassa
Pitkästä aikaa pientä koulutreeniä Reneyan kanssa, pikku Cherry
tottakai menossa mukana!
Nyt on taas Reneya tiineenä, tällä kertaa isänä Earth-Shaker! Innolla taas seuraavaa varsaa odotellessa, toivottavasti näin nättien varsojen putki jatkuu :)

Ps. Pahoittelen hyvin kökköä muokkausta kuvissa, ei tällä kertaa mennyt aivan nappiin panostuksen kanssa..

maanantai 24. syyskuuta 2012

varsat yksi ja kaksi

Tässähän alkaa tulla melko tiivis postausväli, sillä eihän tuota pelaamista vain voi lopettaa! Vaikka minkälaista on tapahtunut, ja pääasiassa hyvin on mennyt. Kuviakin tulee napattua vaikka millä mitalla, mutta jottei näistä kaikista tulisi kilometrien pituisia, yritän tiivistää hieman.. Runsaasti kuvia silti luvassa! Mutta pitemmittä puheitta eteenpäin.

Varsa numero 1

t. Marlene (isä: Swell - hevoskeskuksesta)
ystävällinen, ketterä, nopea

Marlene on ensimmäinen ja siten tietysti erityinen varsa, josta pidin kyllä kovasti ja asui Langbrettissa aikuiseen ikään asti, kunnes oli täysin koulutettu. Varsa sai melko mielenkiintoisen värin, mutta silti näyttää jotenkin persoonalliselta. Rahantarpeen ja haasteen etenemisen vuoksi oli kuitenkin pakko myydä, myyty hevoskeskukselle noin neljällä tonnilla.








Varsa numero 2

t. Silvan (isä: Breaker - hevoskeskuksesta)
nopea, hyppykammoinen

Silvanista pidän erityisesti, sillä tamma on todella nätti ja on sillä jopa hyvä rakennekin. Harmi vain että Silvanista ei ihan esteratsuksi ole, mutta ehkäpä tulevaisuudessa käydään kouluradoilla. Silvanin haluaisin ainakin näillä näkymin jättää itselleni, se kun vain on niin kiva.. (:

Tällä hetkellä Silvan on kasvanut juuri aikuiseksi ja koulutus on aloitettu, yksi ratsastuskerta takana.




Reneyan kanssa taas ollaan aina varsojen väleissä käyty treenaamassa ja kisaamassa parit kisat. Voittoja on tullut jo kaksista aloittelija-koulukisoista, ja yksistä aloittelija-esteiltä joten melko hyvin on mennyt. Renaya on nyt taas tiineenä, tällä kertaa orina on Magpie. Toivottavasti  tällä kertaa ei tulisi hyppykammoista, isältä nimittäin sekin piirre löytyy. Varsa syntyy aivan lähipäivinä, joten pian taas lisää varsauutisia.

Tallin pihapiiri on ollut hyvin julkaisukelvottomassa kunnossa, sillä kaikista halvimpien perustarpeiden jälkeen rahaa jäi vain pari tuhatta. Niillä on nyt yritetty pärjätä, ja maalauksia on maalattu vaikka kuinka monta kipaletta. Parhaiten rahaa kuitenkin tuli kisavoitoista ja Marlenen myynnistä, joten sainpas vihdoin uudistettua tallipihan ilmettä. Itse asiassa siitä tuli jopa omaan silmään todella kiva! Osa tontista on vielä tyhjänä odottamassa taas rikastumista, mutta sitä odotellessa, tässäpä kuvia tähän astiselta matkalta.



1# Varsa: Marlene ensimmäisillä maastoretkillään
Elaine, Renaya ja Silvan-varsa
2# Varsa: Silvan täysikasvuisena
Talli koostuu kolmesta ulkokarsinasta
Pienen pieni kenttä ja ratsastuksen alkeita nuoren Silvanin kanssa

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

elaine & reneya

Heippahei, ja tervetuloa seuraamaan Langbrett Studin elämää 50 varsaa- haasteen parissa. Haasteen ideana on siis yhdellä hevosella, tässä tapauksessa tammalla, saada viisikymmentä varsaa. Kaikilla varsoilla tulee olla eri isä, ja emänä tietysti se yksi ja samainen tamma. Ja tosiaan rahakoodeja ei saa käyttää, ja rahat on ansaittava muilla tavoin kuin töissä käymällä. Itse pyrin toimimaan alkuperäisten ja muokkaamattomien sääntöjen mukaan. Lisää haasteesta voit lukea täältä tai täältä, molemmat tosin vaativat rekisteröitymisen.

     Reneya (Reneya von Hoenger)
Sukupuoli: tamma
Rotu ja väri: hannover, maksanrautias
Merkit: Leveä läsi, takajaloissa sukat

Reneyaa voisi kuvailla hieman diivamaiseksi tammaksi, sillä se ei missään nimessä haluaisi sottaantua ja haluaa olla siisti. Ratsastaessa Reneya taas näyttää tahdonvoimansa ja loistaa esteradoilla hypäten ketterästi ja nopeasti vaikka minkälaisia tehtäviä. Kouluratsastuksessakaan tamma ei ole lainkaan huono, vaan tottelevaisesti kuuntelee ratsastajan apuja.

Tutustu vielä lisää Reneyaan täällä

   

     Elaine Mausset

Sukupuoli ja ikä: nainen, nuori aikuinen
Perhe: Isä, äiti, pikkuveli. Asuu yksin.
Luonteenpiirteet: hevosten ystävä, taiteellinen, virtuoosi, taitava kuvanveistäjä ja säästeliäs.

Elainea kuvailisi parhaiten luonnonlapseksi, joka rakastaa kaikenlaista taidetta. Soittaa kitaraa, maalaa ja haluaisi aloittaa myös kuvanveiston. Valtaosan ajastaan viettää kuitenkin hevosten kanssa, rakkaimpana tietenkin Reneya. Hevoset asuvat Elainen kotipihassa, joten naisella riittää hommaa rakkaimmistaan huolehtimisessa. Hän on myös taitava ratsastajana, fiiliksestä riippuen joskus hyvinkin kilpailuhenkinen, kun taas joskus viettää aikaa hevosten kanssa rennosti maastoillen.


Toivottavasti viihdyt blogin parissa, päivittelyjä tulee aina kun jotain uutta on tapahtunut, eli luultavasti usein! Ensi postauksessa kerron jo Reneyan ensimmäisestä varsasta, pidettäköön tämä vasta tälläisenä esittelynä ;)

Sydämin, Helmi